Yksi mieleenpainuvimpia puheluitani on tulipaloon liittynyt puhelu. Asukas soitti ja ilmoitti, että naapurin asunnossa on tulipalo ja sieltä tulee savua. Asukas ei kuitenkaan muistanut ihan sata varmasti, mikä oli asunnon numero ja mikä nimi ovessa oli. Hän muisti nimen suurin piirtein nimen ja sanoi vaihtoehdoksi kaksi asunnon numeroa. Tarkistin talokortista ja toisen asunnon numeroon sopi asukkaan kertoma nimi. Asukas oli jo soittanut palokunnan paikalle. Mun tehtäväksi jäi soittaa tälle asukkaalle, jonka asunnossa oli tulipalo käynnissä. Mietin muutaman sekunnin ajan, mitenköhän sellainen asia pitää sanoa. Ei kai siihen ole muuta keinoa kuin kertoa se niin kuin asiat on. Mietin myös, että asukas voi olla asunnossa tajuttomana eikä edes vastaa. Onneksi hän vastasi.

Mä: ”Moi! Mä soitan täältä kiinteistöhuollosta. Teidän naapurinne ilmoitti, että teidän asunnossanne on tulipalo. Teidän postiluukusta tulee savua. Naapuri on tilannut palokunnan ja se on menossa paikalle. Huoltomies tulee avaamaan oven.”

Asukas: ”Okei, mä oon ihan tässä vieressä ja pääsen sinne nopeasti! Kiitos soitosta!”

Asukas kuulosti ihan rauhalliselta, mutta myöhemmin hän soitti mulle uudestaan. Hän halusi kiittää siitä, että olin soittanut hänelle. Hän oli ehtinyt paikalle ennen huoltomiestä ja oli saanut avattua oven palokunnalle. Samalla hän kertoa, että mun puhelun jälkeen hän oli joutunut ottamaan muutaman henkosen astmapiipusta. Puhelun jälkeen mietin vaan sitä, millainen paniikki itselle iskisi, jos joku soittaisi, että mun asunnossa on tulipalo. Onneksi tämä asukas asui yksin eikä kukaan ollut vaarassa. Pelkäsin soiton hetkellä, että hän on loukussa asunnossa. Onneksi ei ollut.