Tää on taas näitä. Asukas soitti aamulla kymmenen aikaanja ilmoitti viasta. Kysyin häneltä, että saako tulla yleisavaimella. Asukas sanoi olevansa kotona koko päivän, joten hän avaa sitten oven. Hän kysyi kuitenkin, että tiedänkö, monelta huoltomies tulee. Sanoin, että en tiedä hänen aikatauluaan tänään ja ehdotin sitä, että huoltomies voisi soittaa asukkaalle, niin ei hänen tarvitse odottaa koko päivää kotona. Asukkaan mukaan ei tarvinnut soittaa, hän on kuitenkin kotona. 22-normal.jpg

Kahden aikaan hän soitti isännöitsijätoimistoon (ei meille!) ja valitti, että hän odottanut koko päivän kotona ulko-oven edessä eikä huoltomies ole tullut käymään. Ei ole todellista. Isännöitsijätoimistosta soitettiin tänne ja kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut. Emme voineet muuta kuin molemmat nauraa. Soitin sitten huoltomiehelle ja kiirehdin häntä paikalle. Asukkaan asunnon vika ei ollut niin kiireinen, että sinne olisi pitänyt heti soiton jälkeen rynnätä. Ensi kerralla pyydän huoltomiestä soittamaan heti, vaikka asukas sanoisi mitä tahansa. Säästytään näiltä turhilta valituksilta.