Me luovutamme muutamiin kiinteistöihin asuntojen avaimia vuokralaisille. Yleensä vuokrasopimukset loppuvat ja alkavat kuun vaihteessa eli vanha asukas palauttaa avaimet kuun viimeinen päivä ja uusi asukas saa avaimet kuun ensimmäinen päivä. Tietenkään nämä päivät eivät aina osu viikolle vaan kuun viimeinen ja/tai ensimmäinen päivä voivat olla viikonloppuna. Tämä aiheuttaa toisinaan hyvinkin paljon närää, jos uusi asukas ei saa avaimia heti sillä sekunnilla, kun sopimus alkaa.

Nyt tammikuussa esimerkiksi tammikuun viimeinen päivä on lauantai ja helmikuun ensimmäinen päivä on sunnuntai. Tällöin vuokranantajan päätöksellä edellinen vuokralainen palauttaa avaimet maanantaina klo 12 mennessä ja uusi vuokralainen saa ne sen jälkeen. Me hoidamme avainten palautuksia ja luovutuksia vain toimistoaikoina eli viikonloppuisin ne eivät onnistu. En tiedä tarkemmin, että saako uusi asukas sitten jotain hyvitystä vuokrassa, jos avaimia ei saa ensimmäisenä päivänä. Voi hyvinkin olla, sillä maksusta ei ole kukaan ikinä raivonnut mitään.nimet%C3%B6n.jpg

Kaikki eivät ota etukäteen huomioon sitä, että avaimia ei saa heti aamusta. Eräskin uusi vuokralainen soitteli meille jo viikkoa ennen sopimuksen alkua useamman kerran ja kyseli, monelta hän saa avaimet. Joka kerta hänelle kerrottiin, että ne saadaan viimeistään puolen päivän aikaan, mutta jos edellinen asukas palauttaa ne aiemmin, me soitamme hänelle heti, niin uusi asukas pääsee hakemaan ne heti.

Tämä asia ei muuttunut sillä, että uusi asukas soitti meillä useasti ja raivosi, että hän on tilannut muuttoauton heti kahdeksaksi ja hän haluaa muuttaa heti silloin. On valitettavaa, että muuttopäivä sattui nyt niin, että edellinen palauttaa avaimet samana päivänä, mutta me emme voi sille mitään. Me emme voi vaikuttaa siihen, miten päivät menevät kuukaudessa. Nyt kävi näin. Asukas vaan raivosi, soitti vuokratahollekin ja soitteli meille uudestaan. Keskustelin suoraan vuokratahonkin kanssa ja hekin sanoivat asukkaalle aivan samaa kuin mekin täällä. Asukkaalle soitetaan heti, kun avaimet palautetaan ja on todella valitettavaa, että vaihtopäivä sattuu olemaan molempien asukkaiden kohdalla sama eli ei auta kuin odottaa, että edellinen asukas palauttaa avaimet.

Asukas ei luovuttanut. Hän soitteli meille uudestaan ja uudestaan ja raivosi, että vuokranantaja tai me joudumme maksamaan muuttofirmalle turhasta odottelusta. Asukas oli tilannut sen kahdeksaksi ja kaikki odotusaika veloitetaan vuokranantajalta tai meiltä. Niinpä. Ei se nyt vaan valitettavasti ihan niin toimi ja yritin sitä asukkaalle selittää. Kun tämä avaintenvaihtomaanantai koitti, saimme vastata tämän asukkaan puheluihin noin 30 minuutin välein. Hän soitti heti aamusta alkaen ja kysyi joka kerta, onko avaimia palautettu. Ei auttanut, vaikka sanoimme kyllä soittavamme heti, kun ne palautuvat. Ei ollut pelkoakaan, että unohtaisimme soittaa, sillä tämä asukas kyllä oli jäänyt erittäin hyvin mieleen. Se ei auttanut. Saimme vastailla puhelimeen, kunnes avaimet vihdoin olivat täällä ja uusi asukas pääsi ne hakemaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Kun tämä yhteistyö alkoi näin ”mukavissa” merkeissä, tiesi jo etukäteen, että jos asunnossa on jotain vikoja, saamme kuunnella taas huutoa. Ja näinhän siinä kävi. Jotkut ihmiset ja jopa pelkät puhelinnumerot jäävät mieleen. Ja yksikään näistä mieleen jääneistä ei ole jäänyt muistiin positiivisesta syystä… Harmi. Niin se muisti vain toimii, ainakin mulla.