Mä en vaan jaksa ymmärtää sitä, että joka paikassa pitää olla usealla lapulla ohjeet, mitä saa ja mitä pitää tehdä.  Hyvä esimerkkinä on yksi pesula, jossa on kolme (!!) lappua siitä, että käyttäjän pitää muistaa puhdistaa nukkasihti pesulavuoron jälkeen. Silloin, kun lappuja oli vasta kaksi, tuli meille ilmoitus, että ei ihmiset puhdista nukkasihtiä. Isännöitsijä pyysi meitä laittamaan kolmannen lapun asiasta. Totesin siinä vaiheessa, että ei se vika varmasti ole siinä, ettei ole tarpeeksi lappuja vaan siinä, että ihmiset eivät vaan välitä. No nyt siellä on joka tapauksessa kolme lappua.

Useasti myös oveen laitetaan lappu: ”Muista sulkea ovi”. Näitä saamme myös laittaa eri oviin. Kyllähän jokaisen pitäisi tajuta sulkea rapun ovi perässään. Jos ovi on auki, johtuu se jostain muusta kuin siitä, että siitä ei ole lappua, että oven pitäisi olla kiinni. Yksi rouva soitti meille ja kertoi, että hän oli huomannut, että heidän porraskäytävänsä ovi on usein jätetty auki. Se sulkeutuu automaattisesti, mutta joku jättää sen auki. Rouva oli huomannut tämän muutaman kerran. Hän pyysi meitä tekemään lapun, että ovi pitää sulkea. Lupasin tehdä tämän. nimet%C3%B6n-normal.jpg

Rouva jatkoi samasta aiheesta. Hän ihmetteli sitä, kuka voikaan jättää oven auki. Enpä osannut siihen sanoa mitään. Rouva mietti, että ehkä tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että hän kerran näki autohallissa jonkun tuntemattoman naisen rattaiden kanssa eikä tämä nainen kyllä asu samassa talossa ja autohalliin ei kyllä ole pääsyä kuin heillä, joilla on jo autopaikka. Sanoin, että ehkä tämä nainen oli käymässä jonkun luona ja tämän takia hän oli hallissa. Mistä mä taas voisin tietää, kuka nainen on joskus käynyt autohallissa? Rouva jatkoi spekulointia siitä, että ehkä oven jättää auki ne alakerran uudet asukkaat, joilla on outo ulkomaalainen sukunimi. Rouva ei kyllä ollut koskaan heitä nähnyt eikä heistä ole mitään kuulunut, mutta ehkä ne sen oven jättää auki. Totesin vaan, että en kyllä osaa sanoa, mutta huoltomies kyllä toimittaa lapun oveen.