Asukas: ”Meidän palovaroitin piippaa!”

Mä: ”Onko savua tai tulta?” 1-normal.jpg

Asukas: ”Ei, ei siis se vaan pitää tota ääntä.”

Mä: ”Jos ei ole kysy tulipalosta, patteri on vaan loppu ja se tulee vaihtaa.”

Asukas: ”Okei, koska te tuutte? On niin ärsyttävä ääni!”

Mä: ”Pariston vaihto kuuluu aina asukkaalle.”

Asukas: ”Enhän mä nyt sellaista osaa. Herranjestas, miten se tehdään?”

Yritän aina tässä vaiheessa neuvoa puhelimessa, mutta ei, se ei vaan onnistu, että asukas tekisi sen itse. Jälleen pitää todeta, että huoltomiehelle ei ole aikaa käydä kaupassa ostamassa uutta paristoa vaan asukkaan pitää ihan itse ostaa sellainen. Hyvin usein keskustelu päättyy taas siihen, että huoltomies menee asuntoon ottamaan palovaroittimen irti katosta, avaa sen ja antaa asukkaalle käteen pariston, minkä kanssa asukas menee kauppaan, jotta osaa ostaa uuden tilalle. Ja ostosten jälkeen huoltomies menee laittamaan pariston kiinni ja palovaroittimen takaisin kattoon.

Joka kerta ennen kuin kerron asukkaalle, että huoltomies voi tulla auttamaan, kysyn, että eikö asukkaalla ole ketään ystäviä tai sukulaisia, jotka voisivat auttaa. Ei kuulemma koskaan ole. Ei kenelläkään ole aikaa/kukaan ei asu lähellä/mieskin on kuollut. Ehdotan usein myös sitä, että pyytäisi naapurilta apua, että se voisi ottaa varoittimen alas katosta niin ei tarvitsisi kuunnella piippausta. Kukaan ei ole tähänkään suostunut. Yksikin vanhempi nainen väitti, että naapurissa ei asu kuin vanhoja ihmisiä, ei heistä kukaan pysty auttamaan. Huvikseen katsoin samaan aikaan talon kirjoilta, että mamman naapurissa asuu kolmikymppisiä ihmisiä useammassa asunnossa, mutta en sanonut mitään.

Mä aina jaksan tässä kohtaa miettiä, että onko tilanne oikeasti se, että ihmisillä ei ole ketään läheisiä, jotka voisivat auttaa? Miten se on mahdollista? Kyllä siinä vaiheessa ihmisessäkin on paljon vikaa, jos on karkottanut kaikki ihmiset pois ympäriltään. Vai onko kyseessä se, että ei kehtaa pyytää apua muualta kuin huollosta? Jotkut ovat jopa valmiita maksamaan lisäpalveluksista ja siis kyseessä on juuri näin pieniä juttuja kuin pariston tai lampun vaihto.

Eräskin mies soitti kerran päivystäjälle, että hänellä on unohtunut avaimet kotiin. Huoltomies meni paikalle eikä tätä vanhaa herraa näkynyt missään. Huoltomies soitti miehelle ja hän sanoi puhelimessa, että tule vaan sisään. Huoltomies ihmetteli ja meni sisälle. Mies löytyi kaatuneena lattialta. Hänellä ei ollut ketään muuta, jolta pyytää apua kuin huoltomies. Hän maksoi ovenavausmaksun kiitoksena siitä, että huoltomies nosti hänet ylös lattialta. Meidän huoltamassa kiinteistössä asuu myös yksi vanha nainen, joka soittaa aina meille, kun hän on kaatunut.

Missä on vika? Miten on mahdollista, että apua ei saa muualta? Olisi kamala ajatus, jos olisin itse vanha mummeli enkä voisi soittaa muualle kuin huoltoyhtiöön, kun minulla on huolia tai tarvitsen apua yksinkertaisissa jutuissa. Voin vain kuvitella, millaista on olla töissä hätäkeskuksessa ja millaisia puheluita sinne tulee. Haluan elää elämäni niin, että minulta voi aina pyytää apua ja minä voin vastavuoroisesti pyytää apua muilta. Menkää käymään mummoilla ja vaareilla ja tarjotkaa väkisin apua, jos he eivät sitä itse osaa pyytää. Huoltomiehet eivät ehdi kaikkea tehdä.