Mä jaksan aina ihmetellä sitä, miten ihmiset ilmoittavat jostain viasta ja aina kuvittelevat, että huoltomies tulee heti paikalle. Siis ihan heti, vaikka kyseessä olisi se, että asukas on juuri muuttanut ja nimi pitää vaihtaa oveen. Sehän on hätätapaus ja huoltomies menee tietysti heti paikalle. Ihmiset eivät millään voi ymmärtää sitä, että aikaa saattaa mennä pari päivää, sillä huoltomies hoitaa saadut työt ilmoitusjärjestyksessä. Tietenkin kaikki vesivuodot yms. kiireelliset työt menevät aina edelle. Silti osa asukkaista järkyttyy siitä, ettei huoltomies heti juokse paikalle. Mä oon todennut, että sen on pakko johtua Salkkareista. Salkkareissa Seppo meni heti paikalle, kun joku soitti. Kun soitto tuli, Seppo oli jo matkalla. Eik kai tähän muuta syytä voi olla?

 

Kun asukas saa tietää, ettei huoltomies tule heti, alkaa selittely, miksi sen pitäis ehdottomasti tulla heti:

”Mutta kun kyllä tää vika on siis puoli vuotta ollut ja nyt kun ilmoitin, se pitää hoitaa HETI. Siis puol vuotta ollut tää vika jo kuitenki.”

(Oisko tullut mieleen ilmoittaa silloin puoli vuotta sitten?!)

”Mutta kun mä lähen nyt kahdeks viikoks etelään niin kyllä tänään pitää tulla. Siis heti nyt, kun lähden etelään huomenna.”

(Ei sit tullut mieleen soittaa aiemmin?!)

”Siis huomenna on joulu, kyllä nyt jouluksi pitää saada tää juttu kuntoon. Herranjumala, joulukin on huomenna. Eihän jouluna voi hana tiputtaa tiskipöydälle, kun sitä käyttää.”

(Niin tosiaan huomenna taitaa olla joulu kaikilla ja huoltomieskin ajatteli sitä viettää eikä tulla sun luokse korjaamaan vapaa-ajalla sitä hanaa.)

 

                            55-normal.jpg

 

Yksi mun lempparitapauksista oli mies, joka soitti ja kertoi, että hänellä ei toimi lattialämmitys kylpyhuoneessa.

Mä kysyin kaikki tiedot ja kerroin, että huoltomies tulee paikalle, kun ehtii.

Asukas: ”Siis eikö se vois tulla heti tänään?”

Mä: ”Huoltomiehellä on valitettavasti nyt sen verran töitä, ettei hän tänään ehdi. Kaikki työt hoidetaan ilmoitusjärjestyksessä, poikkeuksena tietenkin kaikki kiireelliset eli jos esimerkiksi vesi vuotaa katosta.”

Asukas: ”Tosiaan, mutta on tää kyllä niin ikävä juttu, ettei toi lattialämmitys toimi. Mun vaimo on raskaana ja eikä se nyt toimi.”

(Miten raskaus liittyy mihinkään?!)

Mä: ”Huoltomies tulee kyllä heti, kun hän ehtii.”

Asukas: ”Joo, voisit sä kiirehtiä sitä? Mun vaimo on nyt raskaana ja on tosi ikävää, jos toi kylpyhuoneen lattialämmitys ei toimi.”

Mä: ”Valitettavasti me ei voida laittaa kenenkään ilmoitusta toisten edelle. Meidän pitää kyllä ihan ilmoitusjärjestyksessä hoitaa ne.”

Asukas: ”Niin niin. Mutta kun vaimokin on raskaana.”

Mä: ”Nyt sitä huoltomiestä odotellessa kannattaa käyttää sitten villasukkia siellä kylpyhuoneessa!”

Siihen sitten loppui se yrittäminen. Ja jos nyt oikein olen ymmärtänyt, naiset oikein hehkuvat lämpöä raskaana, mutta tämä nainen meinasi kuolla siihen kylmään lattiaan. Ei ole helppoa.