Asukas soitti aivan paniikissa juuri minuuttia ennen kuin toimistomme meni kiinni. Hän oli aivan hengästynyt.

Asukas: ”Mulla on nyt täällä paniikki päällä!”

Mä: ”Okei…”

Asukas: ”Siis mä en tiedä, missä mun autotolpan avain on!”

Mä: ”Okei, oletko siis saanut sellaisen kuitenkin joskus?”

Asukas: ”Juu, kyllä ja nyt sitä ei löydy MISTÄÄN! Mä en koskaan hävitä mitään!”

Mä: ”Ei hätää, huoltomies voi kyllä toimittaa sulle uuden avaimen. Isännöitsijätoimisto sitten laskuttaa siitä.”

Asukas: ”Voi ei, kuinka paljon se sitten maksaa?”

Mä: ”Maksimissaan muutaman kympin, en ole ihan varma, mutta ei se paljoa ole.”

Asukas: ”Voi ei, mitäköhän mun pitäisi nyt tehdä?”

Mä: ”No meidän toimisto on jo kiinni eli ei sitä avainta enää tänään tuoda niin voit hyvin miettiä asiaa ja ilmoittaa vaikka huomenna, miten haluat tehdä. Tai voit illalla laittaa sähköpostia.”

Asukas: ”Niin kun en nyt yhtään tiedä, mitä pitäisi tehdä. Kun kyllä se vielä täällä kotona varmaan on, mutta en löydä sitä mistään.”

Mä: ”Niin no voitte sitä miettiä ihan hyvin, kun ei sitä kuitenkaan vielä tänään teille tuoda. Palataan sitten asiaan myöhemmin.”

Asukas: ”Niin kun ehkä se voisi löytyä kotoa, jos mä etin, mutta kun nyt on ollut noita kylmiä öitä niin varmaan sitä tarvitsee kuitenkin.”

Mä: ”Niin totta. Mutta jos palataan asiaan myöhemmin? Meidän toimisto on tosiaan nyt mennyt kiinni.”

Asukas: ”Niin kun en yhtään tiedä.”

Mikä tuuri… Olisipa asukas soittanut minuuttia myöhemmin niin en olisi joutunut hänen kanssaan jankkaamaan asiaa. Samaa juttua jauhettiin vaan eikä hän tajunnut yhtään. Hänellä ehkä oli aikaa jaaritella, mutta mua ei kiinnostanut istua kuuntelemassa hänen höpinöitä työajan jälkeen. Olisin vaan yksinkertaisesti halunnut lähteä kotiin!