Tilanteet, missä asukas on väärässä, ovat aina hankalia. Yritän aina ystävällisesti kertoa, miten asiat on. Esimerkiksi joudumme aina toimimaan korjaustilanteissa vastuujakotaulukon mukaan. Osa asukkaista ei vaan luovuta vaan heidän kanssa joutuu jankkaamaan asiasta toisinaan turhauttavan pitkään. Jos asukas on väärässä, hänen pitää ymmärtää se lopulta. Vaikka hän jankkaisi kuinka kauan, ei se asia muuksi muutu. Nämä tilanteet eivät ole koskaan mukavia. Pahin tällainen jankkaus taisi kuitenkin tapahtua tällä kertaa, kun eräs henkilö ilmoitti äitinsä kuolleen ja tilasi suruliputuksen.

Mä: ”Se hoituu kyllä. Missä osoitteessa teidän äitinne asui?”

Soittaja: ”X-katu 20 D 6”

Mä: ”Hm… Tässä talossa ei ole rappua D. A 6 asuu tämän niminen henkilö x? Oliko hän äitinne?”

Soittaja: ”Ei ja se asunto on kyllä D 6.”

Mä: ”Kun tässä talossa ei ole sellaista asuntoa. Ei ole kuin A- ja B-raput. Minkä niminen teidän äitinne oli?”

Soittaja: ”Nimi x ja kyllä se on just se osoite. Kun kaikki postikin tulee sillä osoitteella.”

Mä alan katsomaan talon kaikkia asuntoja läpi.

Mä: ”Koko talossa ei asu ketään sen nimistä. Oliko hän kirjoilla asunnossa? Oliko hänen nimensä ovessa?”

Soittaja: ”On. Hän on asunut siellä viimeiset 10 vuotta. Postikin tulee sillä osoitteella. Mä soitin isännöitsijätoimistoon ja ne anto sieltä teidän numeron, että teidän kanssa pitää sopia se suruliputus.”

Mä: ”Muistatko minkä niminen se yhtiö on?”

Soittaja: ”Ööh… En nyt muista. Olisiko alkanut o-kirjaimella?”

Mä: ”Tämän Katu x 20 –talon nimi on x eli alkaa r-kirjaimella.”

Soittaja: ”Ei se se ole.”

Mä: ”Sitten teidän äitinne ei voinut asua tässä talossa.”

Soittaja: ”Kyllä asui. Postikin tulee sillä osoitteella. Kyllä se asui.”

Tämä ei todellakaan ollut asia, mistä olisi ollut kiva jankata!

Mä: ”Tehdään niin, että mä soitan tonne isännöitsijätoimistoon, jos he osaavat sanoa äitinne osoitteen. Mä soitan sitten sulle takaisin.”

Soittaja: ”Okei.”

Soitin isännöitsijätoimistoon ja sieltäkään ei löytynyt tätä edesmennyttä äitiä kirjoilta. Ja eikä siinä talossa ollut kuin A- ja B –raput. Yhden heidän hoitaman kiinteistön taloyhtiön nimi alkoi tällä soittajan sanomalla O-kirjaimella, mutta sieltäkään ei löytynyt äitiä kirjoilta eikä tämä talo ollut meillä huollossa. Ei siis auttanut muu kuin soittaa uudestaan tälle soittajalle.

Mä: ”Moi! Mä soitin sinne isännöitsijätoimistoon ja he eivät löytäneet teidän äitiänne sieltä Katu x 20-talosta. Heilläkin on se tieto, että siinä talossa on vaan raput A ja B.”

Soittaja: ”No mutta kyllä se siellä asuu. No mä soitan sinne isännöitsijätoimistoon ja selvitän tän.”

Mä: ”Okei, hyvä juttu.”

Tästä soittajasta emme kuulleet koskaan, joten hänen äitinsä ei oikeasti siinä talossa asunut. Onneksi hän ehdotti soittavansa isännöitsijätoimistoon. En tiedä, mitä olisin muuten tehnyt. Tuli kyllä tukalat olot, kun piti tollaisesta jankata, mutta ei siinä kohtaa muu auttanut. Meidän pitää aina työtilaukseen merkata asunto ja kun koko asuntoa ei ollut olemassa, oli sen kirjaaminen mahdotonta. Onneksi asukas naureskeli välillä puhelumme aikana, joten ei tuntunut niin pahalta väittää vastaan surevalle omaiselle. Toivottavasti tällaista ei tapahdu enää koskaan!