Asukas: ”Moi! Mulla jäi avaimet kotiin. Kauankohan huoltomiehellä kestäisi tulla?”

Mä: ”Maksimissaan puoli tuntia. En tiedä, missä päin hän nyt on, mutta hän lähtee kyllä heti tulemaan, jos pyydän hänet paikalle.”

Asukas: ”Mun kaverilla on avaimet mun kämppään ja se sano, että sillä menee tunti, kun se tulee.”

Mä: ”Haluutko mieluummin odottaa häntä niin saat ovenavauksen ilmaiseksi? Jos huoltomies tulee, se maksaa.”

Asukas: ”Siis tää mun kaveri on kolumbialainen. Jos se sanoo, että sillä menee tunti, sillä voi oikeesti mennä vaikka 5 tuntia. Jos huoltomies pääsee nopeammin, mä kyllä mieluummin maksan siitä.”

Mä: ”No siinä tapauksessa pyydän tietysti huoltomiehen paikalle.”

Asukas: ”Joo, kauankohan menee? Mä oikeesti maksan siitä mieluummin, sillä mun kaverista ei tiedä yhtään. Kun se on kolumbialainen ja sen tunti voi olla jotain ihan muuta.”

Mä: ”Mä voin soittaa huoltomiehelle ja soitan sulle sitten takaisin ja kerron, kauan menee.”

Asukas: ”Kiitos!”

Puhelua myöhemmin.

Mä: ”Huoltomies on sattumalta siinä ihan vieressä, joten hänellä menee vaan pari minuuttia.”

Asukas: ”KIITOS! Ihan mahtavaa. Kun oikeesti sillä mun kolumbialaisella kaverilla voi mennä vaikka viikko. Kun ei siitä tiedä. Se voi sanoa, että menee tunti, mutta sillä voi mennä oikeesti viikon ajan.”

Mä: ”Okei, no mut huoltomies tulee ihan heti.”

Asukas: ”Joo, kun noista kolumbialaisista ei voi tietää. Kiitos!”

Tajusin jälkikäteen, että olisi pitänyt kysyä asukkaalta, miksi ihmeessä hän on antanut vara-avaimet näin epäluotettavalle tyypille. Eikö hänellä olisi ketään muuta, jolle voisi antaa? Tämä kolumbialainen kaveri ei vaikuttanut parhaalta vaihtoehdolta.