On aina yhtä ikävää, kun vanhukset keksivät soittaa huoltoon erilaisista asioista, mitä ei tapahdu.  Asukkaalle ei voi oikein sanoa, että hän on nyt vaan sekaisin. Milloin huoltomies on joutunut käydä kuuntelemassa jotain ääniä ja milloin tutkimassa oudosti toimivaa ovikelloa… Lista on loputon. Nämä sekavat ihmiset jäävät mieleen, joten heidät tunnistaa, kun he soittavat. Silloin me toteamme vain heidän ”vika”ilmoituksiinsa, että ilmoitamme huoltomiehelle. Huoltomies käy talon lämmönjakohuoneessa korjaamassa vian eikä asia vaadi asunnossa käyntiä. Oikeasti emme ilmoita huoltomiehelle mitään, mutta sitä ei voi asukkaalle sanoa. nimet%C3%B6n.jpg

Yksi rouva soittelee tänne vieläkin vuosien jälkeen noin puolen vuoden välein ja ilmoittaa, että hänen pitäisi päästä käymään vanhassa asunnossaan. Rouvalla on jäänyt sinne milloin astioita ja milloin kattiloita. Talo ei ole enää meillä huollossa vaan tämä kaupungin talo peruskorjataan kokonaan. Siellä ei asu ketään. Joudun joka kerta kertomaan rouvalle, että tavaroita ei voi olla siellä enää, kun koko talo on remontissa. Rouva vaan väittää, että siellä ne tavarat on ja hänelle pitää avata ovi. Onneksi voin aina kertoa sen, että talo ei enää ole meillä huollossa eikä meillä ole avaimia, joten valitettavasti emme voi auttaa.