Asukas soitti ja kertoi, että hän on laittamassa jotain hyllyä seinälle ja hän tarvitsee heti huoltomiehen paikalle lainaamaan vatupassia, jotta hylly tulee suoraan. Tämähän on hätäkeskus ja huoltomies lähtee samalla sekunnilla lainaamaan tavaroitaan?! Tai sitten ei. Kerroin asukkaalle, että ei tämä valitettavasti ihan näin toimi. Huoltomies on voinut sopia vaikka kuinka monta keikkaa tälle päivälle, joten ei hän välttämättä pääse koko päivänä lainaamaan tavaroitaan. Tavaroita voidaan lainata kyllä, mutta niitä kannattaa pyytää muutamaa päivää etukäteen. Toisekseen en ole edes varma, että onko huoltomiehellä vatupassia tavaroissaan, kun ei hän sellaista yleensä tarvitse työssään. nimet%C3%B6n-normal.jpg

Asukas sanoi, että nyt sitä hyllyä ollaan laittamassa paikalleen, joten hän tarvitsee vatupassin NYT. Kerroin uudestaan, että tämä ei valitettavasti onnistu. Jos sellaista hän tarvitsee nyt heti, kannattaa käydä se ostamassa, koska en ole mitenkään varma siitä, että onko huoltomiehellä sellaista edes varusteissaan, sillä me emme tee remontteja, missä sitä tarvittaisiin. Kun lopulta kysyin työnjohdosta, selvisi, että huoltomiehillä ei ole vatupassia, sillä he eivät tarvitse sellaista. Ehkä asukkaan kannattaa ensi kerralla etukäteen suunnitella vähän paremmin se, mitä työkaluja hän tarvitsee asennuksissaan? Huoltomies ei ehdi paikalle kahdessa sekunnissa sellaisissa jutuissa, mitkä eivät edes kuulu hänen toimenkuvaansa